Olemme kannustajia, kehottajia, rohkaisijoita, esimerkkejä, kuuntelijoita.

Kasa hyvinvointikortteja, joissa piirretty pöllö tekee erilaisia virkistäviä taukoliikuntaliikkeitä.
Vinkkikortteja opiskelijoiden liikuttamiseen (Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu)

Liikkuva ja oppiva -yhteisön seminaarissa Jyväskylässä 1.–2.4.2025 liikkumiseen kannustavat kokoontuivat keskustelemaan ja oivaltamaan yhdessä oppien ja osaamistaan jakaen. Pääsin osallistumaan tähän kaksipäiväiseen seminaariin osana Liikkuva opiskelu -hanketta.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden kanssa päivittäin työskentelevänä katsoin ja valikoin erittäin runsasta tarjontaa juuri tästä näkökulmasta. Seminaaripäivien aikana keskustelua herättivät työpajojen sisällöt mutta myös kaikille suunnatut puheenvuorot.

Eräässä työpajassa käsiteltiin ajatuksen sumenemista oppimisen aikana. Meille kaikille tuttu tunne on ajatuksen loppuminen, ajatusten sumeneminen. Liikkeen merkitys tuleekin opetuksessa tai itsenäisesti työskenneltäessä muistaa jo ennen kuin sumu saapuu. Liikkuminen kesken syventymistä vaativan työn saa keskittymään loppujen lopuksi hyvin ja hallitusti, mieltä välillä rentouttaen. Toisessa työpajassa tarkasteltiin keskittymistä ja keskeyttämistä työn etenemisen kannalta. JAMKin kyselytutkimuksessa on käynyt ilmi, että opiskelijat toivovat opetustilanteissa opettajien olevan aloitteentekijöinä taukoliikkumisessa ja myös liikkuvan opiskelijoiden kanssa kesken luennon tai muun työskentelyn. Taukotarrat koetaan hyviksi muistuttajiksi tauon merkityksellisyydestä.  Työn on näin todettu etenevän tietoisen keskeyttämisen ja liikkumisen jälkeen usein entistä sujuvammin.

Millaista tarinaa itsestäni kerron itselleni ammattilaisena? Sointu ja Topi Borg olivat juttelemassa aiheesta koko seminaariyleisölle.  Jokaisen liikkuvalla minällä on myös tarina. Tähän linkittyy myös aiemmin seminaarissa erinomaisen monologin pitäneen Aino Suholan viesti: tunteet vaikuttavat siihen, miten koemme ja miten otamme asioita vastaan. Monella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi liikkuvan minän tarina kehkeytyy. Borgit kysyvät, keiden me annamme vaikuttaa tarinaamme. Liikkumiseen suhtautuminen kumpuaa aiemmista kokemuksista. Joka tapauksessa Liikkuva opiskelu -hankkeen tarkoitus on kannustaa liikkeeseen, jota jokainen meistä voi lisätä osaksi arkipäiväisiä valintoja.

Teksti ja kuva
Lotta Markkula, lehtori, Kielten ja viestinnän tiimi, Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri