Opiskelupäivät ovat liian usein passiivisia
Opiskelijat viettävät opiskelupäivät kampuksilla pitkälti paikallaan. Vain puolet kyselyyn vastanneista opiskelijoista liikkuu pakollisten siirtymien lisäksi kampuksilla viikoittain ja kolmannes kertoo käyvänsä ulkoilemassa luentojen välillä edes kerran viikossa. Tässä olisi selvästi parannettavaa, sillä liikunta opiskelupäivän keskellä vahvistaa tutkitusti oppimista ja parantaa keskittymiskykyä (Tutkimukset osoittavat, että opiskeluun liitetty liike parantaa oppimista, Acatiimi 1/2024).
Suurimmiksi syiksi omaan paikallaanoloon opiskelijat nimeävät:
- ajanpuutteen (57%)
- halun liikkua mieluummin vapaa-ajalla (52%)
- halun keskittyä opintoihin (34%)
- epätietoisuuden oppilaitoksen liikkumismahdollisuuksista (34%)
- opiskelukaveritkaan eivät liiku (26%)
- liikkumiseen ei ole mahdollisuuksia (20%)
Opiskelijat toivovat ohjattua taukoliikuntaa opetustilanteisiin
62% opiskelijoista kertoo tauottavansa omaa paikallaanoloa omaehtoisesti luentojen aikana ainakin kerran viikossa (33% lähes päivittäin). Kuitenkin isompi osa opiskelijoista, jopa 75% toivoo, että tunneilla olisi välillä ohjattua taukoliikuntaa (ei 12%, eos 13%).
”Tässä ehkä näkyy se, että opiskelijat tiedostavat pitkän paikallaanolon vaikutukset omaan olotilaan. Kaikki eivät ehkä kuitenkaan uskalla tai kehtaa tauottaa omaa paikallaanoloaan ilman lupaa opettajalta ja siksi ohjattua taukoliikuntaa toivotaan enemmän.”
Hankekoordinaattori Sini Karsa
Opiskelijat ovat huomanneet myös liikkeen hyödyn itse oppimiseen. Jopa 60% opiskelijoista toivoo enemmän toiminnallisempaa, liikettä ja liikkumista hyödyntävää opetusta. Nykytilassa on selkeä korkeakoulukohtainen ero, sillä TAMKin opiskelijoista 27% kertoo osallistuvansa viikoittain toiminnalliseen, liikkumista hyödyntävään opetukseen, mutta yliopiston puolella luku on vain 11%. Sama ero huomataan myös siinä, että 29% TAMKin opiskelijoista kertoo, että opintojen aikana on keskusteltu liikkumisen merkityksestä tulevan ammatin työkykyvaatimuksiin, kun yliopiston puolella sama luku on 15%.
”Liikunnan merkityksestä tulevaan työkykyyn ei voi mielestäni puhua liikaa. Se että vain 20% opiskelijoistamme kertoo, että tästä on puhuttu korkeakoulussa, kuulostaa pieneltä luvulta.”
Hankekoordinaattori Sini Karsa
Opiskelumatkojen aktiiviseen kulkemiseen pitää panostaa
Myös opiskelumatkojen aktiivisessa kulkemisessa (esim. kävellen tai pyörällä) olisi ehdottomasti parannettavaa. 41% opiskelijoista ei pääsääntöisesti kulje koulumatkoja aktiivisesti. Korkeakoulujen välillä on eroja sillä 45% TAUn opiskelijoista kulkee jopa päivittäin matkat aktiivisesti kun TAMKilaisista näin kertoo vain 23%. Syitä tälle voi olla monia, esim. etäopiskelu, kampuksen sijainti tai henkilökohtainen elämäntilanne. Ilahduttavaa kuitenkin on, että suurinosa opiskelijoista pitää nykyisiä pyöräparkkeja riittävän hyvinä (8% vastasi etteivät parkit ole riittävät).
”Vain kolmannes opiskelijoista kertoo, että opiskelijoita kehotetaan kulkemaan opiskelumatkat aktiivisesti. Tässä meillä on selvästi vaikuttamisen paikka ja asiaa pitäisi ehdottomasti nostaa enemmän esille viestinässä.”
Yhdessä tekeminen ja virkistäytyminen motivoi liikkumaan
Opiskelijat ymmärtävät liikkumisen tarjoamat hyödyt, ja lähes puolet heistä kertoo, että tärkein syy liikuntahetkiin opiskelupäivän aikana on virkistäytyminen ja rentoutuminen. Toinen lähes yhtä tärkeä motivaattori liikunnan pariin on yhdessäolo muiden opiskelijoiden kanssa. Muita liikkumaan kannustavia asioita on mm.:
- Ohjattu taukoliikunta oppitunneilla (37%)
- Itsenäinen liikkuminen sille varatulla ajalla (35%)
- Mahdollisuus käyttää kuntosalia (35%) / liikuntasalia (27%)
- Mahdollisuus omaehtoiseen liikkumiseen tauoilla (33%)
- Haasteet ja kampanjat (33%)
Tutustu tulosten yhteenvetoon tarkemmin (NTA Opiskelijoille_Tamk ja TAU syksy 2024)
Lue lisää liikkeestä opintojen aikana
JAMK Areena: Liikkuminen osana oppimista korkeakouluissa – uhka vai mahdollisuus?