TAMK sai huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -laatutunnuksen

Uimarit altaassa
TaTu Tampereen uimarit ja TAMKin opiskelijat Anniina Murto ja Ronny Brännkärr ovat mukana HUMKK-työryhmässä.

Suomen Olympiakomitea on myöntänyt Tampereen ammattikorkeakoululle (TAMK) huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -laatutunnuksen. Tunnus kertoo, että TAMK on sitoutunut urheilijamyönteisyyteen sekä opiskelijoiden tukemiseen huippu-urheilun ja opintojen yhdistämisessä.

Koulutuksen vararehtori Katja Komulainen kertoo, että TAMKissa ollaan todella iloisia ja ylpeitä huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -laatutunnuksesta ja pitkäjänteisen työn palkitsemisesta.

– Tunnus on lupaus siitä, että meillä pystyy yhdistämään huippu-urheilun ja opiskelun. Haluamme tunnuksen avulla tavoittaa eri lajien huippu- ja ammattiurheilijat ja kertoa monipuolisista mahdollisuuksistamme opiskelun ja urheilun kaksoisuran toteuttamiseen.

Laatutunnuksen saamiseen vaikutti erityisesti TAMKin opiskelijaurheilijan yksilöllisen ohjauksen malli. Se mahdollistaa joustavuuden opintojen suunnitteluun, vaihtoehtoiset opintojen suoritustavat sekä urheilu-uran tuottaman osaamisen tunnistamisen osaksi tutkintoa. Heti opintojen alussa opiskelija tapaa opinto-ohjaajan, jonka kanssa kaksoisuran toteutus suunnitellaan. Opiskelijaurheilijan opintojen etenemistä ja suunnitelmaa tarkastellaan koko opintopolun ajan.

TAMK ja Tampereen Urheiluakatemia tekevät aktiivista yhteistyötä opiskelun ja huippu-urheilun yhdistämisen eteen. Tampereen Urheiluakatemia on paikallinen urheilun yhteistyöverkosto, joka tukee urheilijoita, valmentajia ja seuroja urheilijan koko polulla.

Suomen Olympiakomitean luotsaama huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen arviointi pohjautuu laatumalliin, jossa tarkastellaan opintojen ohjausta, joustavia opintojärjestelyjä, urheilun kautta hankitun osaamisen tunnistamista sekä urheiluakatemian kanssa tehtävää yhteistyötä. Monivaiheiset auditoinnit ovat osallistavia ja vuorovaikutteisia, ja ne auttavat korkeakouluja tunnistamaan toimintansa vahvuudet, hyvät käytännöt sekä kehittämiskohteet.

Kevään 2024 auditoinnissa laatutunnuksen Olympiakomitealta saivat TAMKin lisäksi Itä-Suomen yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Laatutunnukset myönnettiin Huippuvaiheen kaksoisuraseminaarissa Vaasassa 19.9.2024. Suomessa on nyt yhteensä kahdeksan huippu-urheilijamyönteistä korkeakoulua.

 

Lisätietoa:

Huippu-urheilijana TAMKissa