Yhteinen taukoliikuntahetki lisää hyvinvointia – Nopsa Nostatus osaksi työyhteisön arkea

Työntekijät liikkuvat Nopsan Nostatuksen mukana
"Tauon aikana oikeasti irtautuu töistä, kun lähtee mukaan tähän yhteiseen liikuntahetkeen", iloitsee opinto-ohjaaja Sini-Maria Siren.

Työpäivän aikana järjestettävä liikkuva tauko virkistää kehoa, mieltä ja lisää yhteishenkeä. Tampereen korkeakouluyhteisön jäsenille tarjotaan tähän mahdollisuus joka tiistai klo 14-14.15 SportUnin järjestämässä Nopsa Nostatus -taukoliikuntahetkessä, joka pidetään Zoomin välityksellä. Tämä 15 minuutin yhteinen liikuntahetki on nopeasti noussut suosituksi monien yksiköiden keskuudessa.

Positiivinen ryhmäpaine rohkaisee tauottamaan työtä

Keskusta kampuksella työskentelevä yhteisten ohjauspalveluiden henkilökunta pitää huolen siitä, että tiistaisin tauolla liikutaan yhdessä. ”Parasta tässä on se, että kaikki tulevat ulos huoneistaan ja jumppaavat yhdessä”, sanoo opinto-ohjaaja Sini-Maria Siren. Yhteinen liikunta ei ainoastaan paranna fyysistä hyvinvointia, vaan myös tiimihenkeä ja työyhteisön sosiaalista vuorovaikutusta.

”Tauon aikana oikeasti irtautuu töistä, kun lähtee mukaan tähän yhteiseen liikuntahetkeen.”

-Opinto-ohjaaja Sini-Maria Siren

Koordinaattori Arja Liikanen muistuttaa, että yksikön yhteiset taukoliikuntahetket ovat olleet osa arkea jo ennen pandemiaa: ”Meillä on pitkät perinteet yhdessä jumppaamisesta. Jumppasimme kaksi kertaa viikossa jo ennen koronaa. Ihanaa, että näitä yhteisiä hetkiä taas järjestetään.”

Yhteinen liikuntahetki omassa tiimissä – näin se onnistuu

Yhteisen liikuntahetken järjestäminen omalla työporukalla on yllättävän helppoa. Yhteisissä ohjauspalveluissa alettiin liikkua Nopsan Nostatuksen mukana aluksi kahvihuoneessa yhteisen näytön ääressä. Pikkuhiljaa taukoliikuntaporukkaan on tullut mukaan työkavereita myös muista tiimeistä ja tämä onkin koko yhteisen liikuntahetken tarkoitus!

Yhteistä taukoa on mainostettu omien tiimien sisällä toivottamalla kaikki tervetulleiksi mukaan. Tiistaisin muistutellaan kollegoita käytävällä jumppapäivästä. Henkilökunta myös pyrkii aloittamaan iltapäivän asiakastapaamiset tiistaisin 15 minuuttia normaalia myöhemmin, klo 14.15, jotta ehtivät osallistua taukoliikuntaan.

”Meillä on käynyt niinkin, että kerran eräs opiskelija liittyi spontaanisti mukaan jumppaamme, kun hän tuli hoitamaan asiaansa asiakaspalvelupisteelle. Hän hoiti asiaansa ja jumppasi samalla meidän kanssamme”, kertoo Liikanen hymyillen. Tämä osoittaa, kuinka helppoa on luoda yhteisöllinen ilmapiiri pienillä teoilla.

Isompi näyttö mahdollistaa yhteisen liikuntahetken

Yksikön käytävälle tuotu liikuteltava näyttö mahdollisti sen, että useampi työkaveri mahtuu nykyään mukaan yhteiseen liikuntahetkeen. ”Näyttö on ollut meille suuri apu. Se mahdollisti sen, että kaikki halukkaat pääsivät mukaan, kun kahvihuoneessa tila kävi ahtaaksi” Siren kertoo. Vaikka näyttö välillä katoaa tapahtumiin, se on ollut tiistaisin paikalla ja valmiina taukojumpan tarpeisiin. Isoja näyttöjä löytyy useista kahvihuoneista ja kokoustiloista, joten näitä kannatta käyttää hyväksi yhteisten liikuntahetkien järjestämisessä.

Tällä innostavalla esimerkillä haluamme kannustaa muitakin tiimejä ja yksiköitä ottamaan yhteisen liikuntahetken osaksi työpäivää – se tuo mukanaan niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia!

”Toiveita on tullut myös toisesta viikoittaisesta Nopsa Nostatus tauosta. Katsotaan jos saadaan sellainen pyörimään ainakin kokeiluluontoisesti Liikkuva opiskelu –hankkeen myötä.”

-Hankekoordinaattori Sini Karsa

 


Nopsa Nostatus

Mikä? Tuni-yhteisön yhteinen liikkuva tauko

Milloin? Tiistaisin klo 14.00-14.15

Missä? Zoomissa. Lataa tapahtuma kalenteriisi intran tapahtumasta


Liikkuva opiskelu

Liikkuva opiskelu -ohjelma tuo lisää liikettä korkeakoulujen arkeen. Ohjelman avulla vaikutetaan suoraan opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvointiin sekä opiskelu- ja työkykyyn.

Liikkuva opiskelu -hanke käynnistyi elokuussa 2024. Hankkeen avulla aktivoidaan opiskelu- ja työpäiviä sekä kokeillaan ja juurrutetaan hyväksi todettuja käytäntöjä korkeakoulujemme arkeen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa näkökulmaa siitä, että Tampereen korkeakouluissa saa ja pitää huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Lue lisää SportUnin Liikkuva opiskelu -sivulta