Blogi: Miten muutamme istumisen kultturia korkeakoulussamme?

Taas mennään! Deadline lähestyy ja koneella pitäisi istua monta tuntia. Alkuun jaksat työskennellä hyvin, mutta pikkuhiljaa paikkoja alkaa kolottaa ja ajatukset jumittaa. Tekstin tuottaminen hidastuu ja joudut korjailemaan virheitä yhä enemmän. Tätä olotilaa kutsutaan Juiliksi! Juilin selättäminen on yksinkertaista, PIDÄ TAUKO! SportUnin liikuntakoordinaattori Sini Karsa kokosi tähän blogiin vinkkejä, miten onnistut tauottamaan työskentelyäsi.

Aikuiset viettävät suurimman osan päivästään paikallaan, pääasiassa istuen (UKK-intituutti). Korkeakouluopiskelijat istuvat vielä muitakin enemmän, keskimäärin jopa 11 tuntia päivässä (KOTT 2021). Arkemme on rakentunut niin, ettei istumista oikein voi välttää. Me istumme töissä, koulussa, liikenteessä ja kotona vapaa-ajalla. Vaikka istuminen on usein pakollista, sen aiheuttamia haittoja voi kuitenkin helposti vähentää pitämällä tauon! Pienikin tauko riittää lisämään verenkiertoa ja näin ollen virkistää mieltä ja kroppaa. 

Oman työskentelyn tauottaminen on taito ja sen oppiminen vaatii toistoja. Aluksi voi olla helpointa keskeyttää työskentely asettamalla ajastin 30-45min välein. Kellon soidessa voi nousta ylös ja esimerkiksi käydä hakemassa lasillisen vettä ennen työskentelyn jatkamista. Joillakin tauoilla voi hieman venytellä tai tehdä vaikka taukojumpan videon tahdissa.

Myös työskentelyasennon vaihtaminen lasketaan tauoksi. Kellon soidessa voit siirtyä kuuntelemaan etäluentoa/-kokousta esimerkiksi seisten tai vaikkapa maaten. Oman seisomapöydän voi etäluennon ajaksi luoda esimerkiksi nostamalla tukevan pahvilaatikon keittiönpöydän päälle. Makoilu ei välttämättä ole se ergonomisin työskentelyasento, mutta toimii oikein hyvin pienenä herättelynä kesken pitkän etäpalaverin.

Alla olevaan kuvaan on kerätty tapoja, jotka helpottavat taukojen pitämistä.

Taukojen pitäminen on lopulta yksilön vastuulla, mutta yhteisön luomat käytänteet voivat helpottaa tavan omaksumista! Opiskelijoiden liikuntaliiton artikkelissa 90 minuuttia nuokkumista vai oppimista? on annettu vinkkejä, miten  luennolla voi ohjata opiskelijoita tauottamaan istumista. Samat vinkit on siirrettävissä myös työelämän kokouksiin. Kesken luennon tai kokouksen on sallittua nousta ylös jaloittelemaan ja tauon ehdottaminen pitkän tapaamisen katkaisemiseksi on jopa suotavaa!

Loppuun heitän hyväksi todetun idean meille kaikille Tampereen korkeakouluyhteisön jäsenille. Otetaanko meidänkin korkeakoulussa käyttöön tapa, että yksittäisten puheenvuorojen jälkeen noustaan aina ylös antamaan seisovat aplodit? Olisihan se hienoa puhujalle päästä paistattelemaan suosionosoituksissa, mutta vielä hienompaa olisi, että kuuntelijat saisivat tilaisuuden selättää Juilin! 

 

Hyödyllisiä linkkejä:

Tietoa SportUnin tarjoamasta taukoliikunnasta intrassa

Tietoa Tampereen korkeakoulujen tarjoamasta Break Pro -ohjelmasta intrassa

Taukoliikuntavideot (SportUni)

OLL:n Liikkuva korkeakoulu -sivustolla on vinkkejä Juilin kesyttämiseen

Liikkuva opiskelu -sivuston ideapankista voi hakea mallia muiden toimivista käytännöistä tauottaa istumista

Liikkuva opiskelu -sivuston uusi palvelutarjotin tarjoaa vinkkejä eri ammattiryhmille (ja opiskelijoille) opiskelijoiden liikunnan ja hyvinvoinnin lisäämiseksi