Blogi: Etänä eläkkeelle - mikään ei ole niinkuin ennen?

Anna Karppinen, Esko Tirkkonen, Kirsi Mänty, Markku Tamminen, Helena Collin, Lotta Leijo

Tein vanhuuseläkehakemuksen Kevaan verkossa (tietysti) viime viikolla. Ohjeissa kerrottiin, että käsittely saattaa kestää neljästä kuuteen viikkoa. Eläköitymispäiväni on 1.8., joten päätin olla ajoissa liikkeellä. No, tein hakemuksen iltapäivällä ja päätös tuli saman iltana! Mietin, että kylläpä olivat ahkerina siellä toimistossa vai oliko päätöksen tehnyt digirobotti? Mitään kontaktia ei otettu puolin eikä toisin ja kuitenkin minulle kyse oli isosta asiasta, suuresta elämäntilanteen muutoksesta. Päätös oli toki myönteinen ja täysin ennakkoon odotettu, joten en sitä sitten jäänyt enempää murehtimaan. Toivottavasti tämä digikuperkeikka antaa virkailijoille enemmän aikaa keskusteluille ja kontakteille niiden ihmisten kanssa, joilla on monimutkaisempi tilanne elämän muutoksissa.

Ensimmäinen palkkatyöni oli yli viisikymmentä vuotta sitten kaupan juoksupoikana (enteiliköhän tämä jo suuntautumistani liikunta-alalle?). Silloin toimenkuvaani kuului ostosten kuskaaminen lähikortteleiden vanhuksille, jotka eivät itse jaksaneet tulla kauppaan tai kantaa painavia kasseja kotiin. Kuulostaako tutulta? Eikös tämä palvelu ole koronan myötä tänäänkin voimissaan? Jatkoin sitten työuraani paikallisen keskusosuusliikkeen palveluksessa jakeluauton repsikkana ja sittemmin kuskina aina kun opiskeluiltani ehdin. Noissa töissä en oppinut ainoastaan ajamaan autoa, vaan sain myös erittäin paljon eväitä tulevaan työelämään ja elämään yleensäkin. Tähän ajanjaksoon sijoittui myös vaihto-oppilasvuosi USAssa. Hienoa, että vanhempani pystyivät jo vuonna 1970 ymmärtämään (ja rahoittamaan reissun) vieraan kulttuurin kokemisen ja kielen oppimisen merkityksen nuoren ihmisen tulevaisuudelle. Se oli alku kansainväliselle toiminnalleni, jota sain sitten tehdä eri yhteyksissäkoko työurani ajan. Joskus olen miettinyt, missä olisin nyt, jos olisin tarttunut amerikkalaisen jalkapallon kautta auenneeseen tarjoukseen mennä opiskelemaan jenkkicollegeen? Siihen ei kuitenkaan rohkeus siihen aikaan riittänyt, enkä kyllä ole myöhemmin ratkaisuani kertaakaan katunut!

Opiskelujen myötä ja jälkeen työpaikkoja alkoi löytyä akateemisesta ympäristöstä. Opetin liikuntaa eri kouluasteilla ja koin olevani onnekas, koska työtehtäväni olivat kiinnostavia ja opin koko ajan uutta (vrt. jatkuva oppiminen). Välillä toimin yrittäjänä, päätuotteina olivat opetus, valmennus ja ohjaus. Sitten opinto-ohjauksen ja opintoasiainhallinnon tehtävät täyttivät työpäiväni noin kymmenen vuoden ajan PIRAMKissa. Viimeiset kymmenen vuotta toimin TAMKin liikuntapäällikkönä, joka on tarkoittanut päätoimista liikunnan parissa työskentelyä. Tästä ajanjaksosta muodostui hieno ja merkittävä huipennus pitkälle työuralleni. Tunnen edelleen suurta kiitollisuutta sekä TAMKin johdolle että TAUn kollegoille siitä, että saatiin perustettua TAMKille liikuntapalvelut ja rakennettua kampukselle upea liikuntakeskus!

Tämän vuoden alussa tiedettiin, että kevät tulee olemaan suurten muutosten aikaa SportUnissa. Tuskin kukaan kuitenkaan tiesi, mitä kevät sitten toi tullessaan. Olen mielenkiinnolla seurannut asioita uudessa roolissani ja pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ulkopuolisena. Koronan myötä jouduttiin täysin uuteen tilanteeseen, liikuntakeskukset sulkivat ovensa ja Tampereen korkeakouluyhteisön väkeä alettiin muistuttaa liikkumisen tärkeydestä ja motivoimaan aktiivisuuteen pelkästään netin ja somen kautta. Hienosti tätä SportUnin liikuntatiimi on hoitanut, sopeutuminen uuteen tilanteeseen kävi juuri niin nopeasti ja joustavasti kuin ketteriltä liikuntaihmisiltä voi odottaakin!

SportUnin liikuntatiimissä tapahtui myös paljon: itse jäin pois töistä 1.4. ja samana päivänä TAMK alkoi tuottaa liikuntapalvelut koko korkeakouluyhteisölle (suunniteltua vai sattumaa?). Liikuntatiimi siirtyi kokonaisuudessaan TAMKin palvelukseen ja organisoitui uudelleen. Tarvittavat rekrytoinnit saatiin tehtyä hienosti aikataulussa ja kaikki tämä kuuluisan koronan kurimuksessa, Teams kokousten ja etätyön kautta kommunikoiden ja yhteyttä pitäen. Mahtava suoritus, josta ymmärtääkseni on paljon oppia ammennettu!

Onko siis mikään niin kuin ennen? Kyllä on, sillä riippumatta työtehtävistä tai -paikasta hyvä fyysinen kunto, liikunnan kautta saadut hyvät motoriset perusvalmiudet ja joukkuepelitaidot ovat edelleen erittäin relevantteja ominaisuuksia työntekijälle. Liikunta on fyysistä aktiivisuutta, mutta lisäksi ehkä jopa enemmän sosiaalista toimintaa, joka järkevästi toteutettuna tuo elämään laadukkuutta ja lisäarvoa sekä työssä että vapaa-aikana. Omaa liikuntaa ei voi ulkoistaa, sitä saa ja pitää tehdä ihan itse. Se onnistuu mainiosti ilman kalliita välineitä tai varusteita. Luonnossa liikkumisella on uskomattomat vaikutukset, sen on varmasti tänä keväänä yhä useampi huomannut! Aktiivisen arkipäivän mahdollistava ja hyvät liikuntamahdollisuudet tarjoava työyhteisö on sitten työntekijälle ja opiskelijalle bonus, jonka Tampereen korkeakouluyhteisö on hienosti oivaltanut.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme! Ryppyotsaisuus pois liikunnasta ja muustakin elämästä. Olkoon tämä mielessämme aina, kun harrastamme kukin itsellemme parhaalla mahdollisella tavalla sopivaa liikuntaa!

T. Esko, eläkeläinen 1.8.2020 alkaen

Ps. Ai mitäkö teen eläkkeellä? Ihan samoja juttuja kuin tähänkin asti: nautin elämästä, teen remppaa kotona ja mökillä, liikun paljon ulkona ja sisällä itsekseni ja mukavien ihmisten kanssa. Matkustelenkin sitten kun se taas on mahdollista. Tähän kaikkeen on nyt enemmän aikaa ja vähemmän aikatauluja 😊