Mä oon Samuel. Meikäläisillä ehkä vakiintunut määritelmä on taiteen alan freelanceri ja tarkemmin mun kohdalla näyttämötaiteen ja musiikin alan freelanceri. Mä oon tavallaan ollu omillani siitä lähtien kun lakkas opintotuet, mutta jo opiskelujen aikana työllistin itseäni ja yritin saada jalkaa ovenrakoon. Eli oon keikkaillu paljonkin ja jo pidempään. Pääinstrumentti on siis laulu.
Mun päätyöllistäjä viime vuosina on ollut musikaalit, eli teatterit, se on mun se kivijalka, jonka oheen järjestän omia konsertteja ja välillä joku tulee kysyyn mukaan toisen järjestämään konserttiin ja sit teen myös laulun opetusta ja voi olla kuvauksia TV-sarjaan ja mainoksia ja ääninäyttelemistä. Laitosteatterissahan vakiväki tekee keskimäärin kuuden päivän viikkoja ja jos haluaa tehdä muuta, niin sit otetaan virkavapaata.
Ei oo missään nimessä tasasta, on niin epätasasta kuin vain olla voi. Tietysti miten jaksaa itseään tyrkyttää erilaisiin töihin vaikuttaa. Mut voi olla, et lähettää sen 50 hakemusta eikä mikään nappaa ja sitten taas nappaa. Toimeksannot voi olla yhdestä tunnista vuoteen pariin, sillä haitarilla. Voin tehdä seittemänkin päivän viikkoja ja sit olla hiljasempaa. Mut kyllä se on keskimäärin kolme neljä päivää viikossa kun on joku toimeksanto.
Siinä menee semmosen yliväsymyksen puolelle, et tuntee et kyllä tää tässä menee, et mistä tätä virtaa riittää, et ei tässä ehdi mitään tekeen ja ajatteleen, mut vitsi aika siistiä, et pystyy tämmöseen. Sitten kun, KUN tulee se stoppi-vaihe, huomaa kuinka hemmetin väsyny sitä ihminen voi olla. Jossain vaiheessa se lepo tarvii kerätä.
Kyllä kuulee kollegoilta hurjia tarinoita, missä poltetaan kynttilää molemmista päistä ja sitten ei ookkaan yhtäkkiä yhtään kivaa tehdä sitä, mitä on joskus rakastanut tehdä. Laatu heikkenee. Siinä alkaa tekee asiat sillä tavalla kun on aina parhaaks nähny eikä oo enää avoin uusille ideoille ja se homma alkaa käpertyä sisäänpäin. Sillon kun on paljon töitä, niin on semmoset suojautumiskeinot, et mä vaan selviin tästä ja teen niinku oon oppinut. Se alkaa käydä raskaaks.
Jos rouva C:tä ei ota huomioon, niin ei mun oo tarvinu miettiä oman alani ulkopuolisia töitä. Mut sit oikeestaan on aika suositeltavaankin saada kokemusta muunkin alan töistä. Mullakin on kosketusta moniin eri töihin ennen musiikin alan uraa. Soviteltu työttömyysturva on kyllä välttämätön freelance-näyttelijöille. Onhan se järjestelmä täynnä byrokratiaa, mut kun sen on kerran opetellu, niin mä koen sen aika helppona, pitää vaan olla tarkkana päivämäärien kanssa.
Kivijalkahommat, elikkä teatterit ja lauluopetukset hoidan verokortin kautta, tulee samalla eläkevakuutukset sun muut sitä kautta. Toiminimen kautta oon laskuttanut firmojen keikkoja, yritykset tykkää laskutuksesta. Kyllä sitä sai pikkasen vääntää TE-toimiston virkailijan kanssa, että kun ne näki, et mulla on y-tunnus ja yritys, niin miten perustelee sen, et se on tämmönen tarvittaessa tehtävä laskutus, et se ei oo kiintee ja pääasiallinen tapa työllistää itsensä. Se on mahdollista, mut se vaatii perustelunsa. Hän sanoi, että ”se on teidän puolella tämmöstä.”
Omat somekanavat, Facebook ja Instagram, on isoin, helpoin ja mutkattomin väylä markkinointiin. Niiden ohella tuttavien, omien nettisivujen ja eri esiintyjäpankkien kautta tulee keikkoja. Tää on karu ala siinä mielessä, et kaikkii hommii pitää hakee uudestaan ja uudestaan. Et vaik olis tehny työnsä hyvin edellisessä prokkiksessa, niin pitää mennä koe-esiintymään seuraavaan prokkikseen. Toisaalta se on reilu peli ja antaa myös laajemmin mahdollisuuksia.”
Koulutus, kokemus, osaaminen. Helpompi kaupata itseä kun on koulutus. Ja kun on kokemusta, niin tietää mitä tarjota ja sit ihan itseluottamuksesta kiinni se loppu, siis tuntee olevansa hyvä siinä, mitä haetaan. Niin sit voi pyytää jotain tiettyä hintaa. Mut jos haluu sen keikan, niin ei ylihinnoitele. Sama pätee kun istuu teatterin tuottajan kanssa toimistossa. He yleensä aloittaa tarjoomalla jotain, sit tutkitaan onko se TESsin mukanen palkka ja onko se tähän tehtävään soveltuva ja pitääks ottaa vielä jotain muita asioita huomioon, jos se on vaikka erityislaatunen tehtävä – jos vaikka pitää beltata aa ja tehdä kolmoispiruetti ja sen päälle olla tarkan koomikan omaava näyttelijä. Tai sit jos tekee vaikka on kolmen roolin varalla ja elää siinä stressissä, niin tän stressin vastaanottaminen tarkottaa lisäkorvausta. Ja totta kai nimekäs henkilö voi neuvotella nimilisää reilulla kädellä.
Loma täytyy tehdä niin, että suunnittelee, missä kohti ei oo keikkoja ja laittaa sukanvarteen rahaa. Se on semmosta säästölomaa. Työttömyyskassaan kannattaa toki ilmoittautua. Siinä on oltava kuitenkin työmarkkinoiden käytettävissä, mutta harvoin ne alkaa ne työt siellä seuraavalla viikolla. Mut vaikeaa on joskus havainnoida, että on ”töiden välissä”, siis että ei oo töissä eikä työttömänä.
Neuvosin, et kannattaa hankkia hyvä tukiverkosto, paljon ihmisiä ympärille, siis samalta alalta ja sit semmosia, joilla on eri osaamista kuin itsellä, talousosaamista, lakiosaamista mitä ikinä se oma toiminta vaatii ympärille. Täytyy muistaa olla itselle armollinen ja osata myös laiskotella. Täytyy olla innostunu ja seisoo sen takana, jonka freelancer on. Olla freelancer on elämäntapajuttu, miks ei siitä olis silloin innoissaan. Se ruokkii myös sitä työllistymistä.